06:21

06:17. En saa unta, tai saisin ehkä jos viitsisin. Ajattelu on ollut mukavempaa. Vempaa.

Katselen vuokra-asuntoja, toisia asuntoja, torstaina katsoin asunnottomien asuntoja. Koti pitäisi löytää, pesä, suojapaikka, turva kämppä hima kotikoti katto-pään-päällä murju möksä.

Katselen elokuvia. Robert Downey junioria ja Hugh Grantia. Deppiä. Miehiä. Tänään mulle huomautettiin että olen naimaiässä, ja eikö ole löytynyt mukavaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Eipä ole löytynyt, sellaisia on vain elokuvissa ja se on minulle ihan tarpeeksi. En tarvitse miestä mihinkään. Tässä kappaleessa ei mainita naisia sitten.

Katselen sinua jo kaukaa, uurtees painan mieleeni

Katselen suoraan eteenpäin, ja kerrankin minusta tuntuu että koska sydän sanoo niin, niin minä teen niin. Ja järkikään ei kummemmin pistele vastaan.

Katselen väsynein silmin näyttöä, haaveilen päivän ensimmäisestä kahvikupista ja banaanismoothiesta. Pitäisi kai nukkua. Mutta lepään jo, nyt se riittää. Laiskuudessani kirjoitin tämän jo päiväkirjaanikin - ei muka väsytä. Unettomat yöt on joskus ihan suotavia.

11:19

Tupakka on kuulunut mun kesään siitä asti kun ensimmäiset kitkerät savut kiskaisin naamaani. En osaa katua sitä, en osaa harmitella tuhlattuja rahoja ja noettuja keuhkoja. Haen kesiltäni aina jotain boheemia, hippiä ja rokkia. Nautintoa ja unohduksia, päämäärätöntä vapaudennaurua ja seikkailujen himoa. Yksin olen kaksin tupakkani kanssa. Vähemmän hermostunut, enemmän -- jotain.

Muuten en juuri polta. Satunnaisesti, muka lievitän tuskaani. Kesäisin mieleni haluaa Tushkaan. Kesäminä haluaa näyttää. Tumpata talviminän ranteeseen. Puhaltaa kahdeksan minuuttia elinajasta naurun säestämänä yötaivaalle.

En tiedä miksi. Ehken koskaan löydä perusteluakaan. Niin vaan tapahtuu, enkä minä estele.

23:43

Kaihostani.
Mietin liikaa tulevia pysyäkseni tässä nyt - kai se on normaalia, kaupunginvaihdos ehkä suuri sellainen tuloillaan, kokonainen uusi suunta ja eheä tunne, ei en minä tiedä nyt mitään, pikkuveljeni on 16 neljän vuoden päästä jos minä asun kaukana täältä ja en näe häntä juurikaan ja mikä on elämässä tärkeintä niin en kyllä tiedä voisin painua pehkuihin kun nyt ajatuksissa on pelkkää loputonta kiitorataa

Ja minä. Havaitsen että tämä kynnys on korkeampi kuin osasin ikinä odottaa. Ja sieltä ei ole hyppyä takaisin alas ja pehmeään turvalliseen kotiin. Minun on astuttava suureen maailmaan, yksin.

Niin kai jokaisen. Joskus. Mutta silti.

Dekkareita ei voi lukea montaa peräkkäin, samoin ei beatrunojakaan. Koko ajan tarvitsee vaihtelua ja minusta tulee yhä nirsompi. Äh.

18:59

Ystävillä menee heikosti - minä istun juomassa rommia television edessä (Johnny Deppin edessä, oi onnea rakkaani 50v).
Tyttö ei ottanut yhteyttä eikä lähtenyt siis kahville.
Toinen, Hänen kopionsa, jäi kauas, haluan hänet tänne, haluan jonkun, vaikka ajatus parisuhteesta kammottaa, nostaa kurkkua pitkin vatsahappoja ja heikottaa aamuisin.
Minä olen huono.
Taidan ottaa koiran, suuren ja turvallisen, lenkittää sitä ja katsoa sen kanssa kaikki johnnyleffat putkeen.

19:50

Uusia pokkareita, maaleja, kehuja ja sympatiaa. Kahvia ja ystävyyttä, sadepisaroita iholla, onnellisuus, aitous. Sonja O. kävi täällä ja suurensuuri kaipuu itärajalle, metsään jossa näkyy karhunjälkiä. Ruotsiksi.

Miten uskalsin olla niin minä, täysin minä, vaikka mahasta näkyi puolet ja huulissa oli pinkkiä maalia. En ymmärrä sitä, miten elämä tuntuu yhdeltä seikkailulta ihan koko ajan.

15:00

Rakastan häntä.
Niin paljon että sydän puhkeaa pian ja päästää sisästään tuhannet pääskyt ja perhoset ilmaan, ne lentävät ympäröimään hänet, nostavat ilmaan mustista hiuksista, lennättävät tänne luokseni ja minä olen leiponut vaaleanpunaisia macaroneja, minä otan hänet vastaan kauneimpana asiana maan päällä. Laitan Tulilinnun soimaan ja tanssimme tähtien alla nuotion loimussa, minä en käsitä, hän ei ymmärrä, minä
rakastan
oikeasti

12:14

Mietin ennen enemmän tulevaa, ja se hankaloitti tätä hetkeä. Miksi minä haluiaisin tulla, mitä haluaisin olla, millainen olisi..?
Pitää ajatella: miksi olen, millainen olen, mitä olen. Juuri nyt. Siinä on ongelma, siinä tulee mietittyä mennyttä, josta oikeasti pitäisi päästää irti, olla erossa siitä. Pää on muutenkin rajallinen tila, sen ulkopuolelle täytyy siirtää ajatukset ja tapahtumat, näkymät jotka eivät ole tässä ja nyt. Hengittää joka sekuntia. Joka sekunti. Ei tulevaa, ei kaivata haikeita, leutoja menneiden vuosien tuulia.

Tunnen paljon enemmän. Näen paljon enemmän ja paremmin. Yksityiskohtia, värejä. En vain hahmotelmia suurista kokonaisuuksista, enkä elämänpolun toiseen päähän. Näen tämän kohdan tässä, jalkani näiden havujen ja mullan päällä, juoksemassa ei-enää-pakoon vaan tunteakseni vapauden.

07:39

Haluun sut, kesä
Haluun nauraa keskuyön auringossa
Haluun tarttua tuntemattomaan laivankannella
Haluun huutaa lokkien kanssa kilpaa
Haluun kuunnella akustista kitaraa
Sun soittamana
Niin että maailma muuttuu joka soinnulla paremmaksi paikaksi elää

14:29

"Minun tyyppiäni on mies, joka on luova.
Luova mies, jolla on palavat silmät ja kaunis
suu." - Vanessa Paradis (ja minä)

Tosin poikkeuksena, minun tyyppiäni on myös tuollainen nainen. Tiedän kohdanneeni palavasilmäisen, luovan ja kaunissuisen naisen, tiedän olevani hullaantunut ja korviani myöten ihastunut, tunnen tunteeni, tunnen lämmön. Surullista on, että voin vain haaveilla, mutta olen onnellinen pelkästä unelmasta, voi typerä kikattava mieleni. Kunpa nainen vain jättäisi minut huomiotta, olisi puhumatta ja katsomatta, normaalia enemmän, tavallista kauemmin.

01:08

Pitkään aikaan ei sanoja, ei ajatuksia.
Mielivuoristorata on yhä hurjempi, korkeampi ja kiihtyvässä liikkeessä. Nyt olen korkealla, pilvien yläpuolella, varpusten kanssa, näen kotisaaren ja siellä miehen, jonka hymy leviää poskipäille, säihkyy silmissä. Miehen, jolla on yhtä monta minää kuin minulla, miehen joka on, kun tarvitsen.
Unelmia unelmoidessa unelmaailmassa. Niille minä elin, niitä minä aion elää, kesä ole pian!