14:22

3:45 metrossa ihmiset sekosivat
japanilaisina turistikameroina
ja minä tuijotin suu ammollaan
jokaisen tulosteen kiiltävässä pinnassa

ruokin vain itseäni yrittämällä samaistua
Antin vaimoon
ja helikopteri kiidättää sanani oikopäätä
Afganistaniin jossa minua kuullaan

minut nähdään
minua maistetaan
minuun kosketaan

tässä kohdassa kohtaloni varpunen kompuroi
vihaista heimoa karkuun
kovempaa kuin minä laskuhumalassa
en koita edes itse saada tästä mitään selvää

jyrinä allani kiihtyy,
tunnen sen vasemmassa jalkapohjassa
maton alle on lakaistu hiustupsuni ja
en voisi olla onnellisempi
nyt kun kaikki on siistiä

14:20

sinusta
minusta minua ei pettää
kun tuhat kaappia komeroissa neljä
avainta minulla ei yhtäkään
varmuutta sinusta

haluan totuuden en mitään muuta
en vaadi olemaan läsnä en kampaamaan hiuksiani
en juoksemaan tuuleen kanssani en
kiipeämään tuntureita vaaroja kartellen

rakastan sinua ja se on ainoa
minkä pitäisi olla ja pysyä
sekavoitan itseni Hakaniemessä
jotta

voisin

lentää kuin kurkiparvi jakaantuneena seitsemään
minua on monessa ja annan
sinun olla
minutta

14:18

(harkitsen kurkkaamista vaaleanpunaisen verhon taakse
rakkahin Pasi Pomelo
unohdin kuitenkin että sinulla ei ole siellä mitään,
olet siellä vain itse, itsesi kanssa, yksinäisyydessäsi, ylväässä sellaisessa
enkä tahdo nähdä sinua tai saati sitten hyi kamala
sanoa sinulle hei
joten hyvästi armahin Pasi Pomelo
emme tapaa koskaan
eikä minulla edes ole vaaleanpunaisia verhoja joiden taa kurkata ja joiden takana sinä luultavimmin oleskelisit)

14:13

omakuvia

straussin käyrätörvïkönsërttö ja liikaa ongelmia
aurinkokulutusta, kiitos tahdon

huolellisesti valittuja appelsiineja
kertoisin tietenkin mistä löysin
mutten vain muista. muistini on alkanut huolettavasti pätkiä

nestehukasta kertonut tarvitsi suolaa ja minä kamomillateetä ja sikarin
en kestä ajatusta valkoisista läiskistä ja hiuksista joita aina välillä (liian usein) tippuilee

haluaisin käydä tippukiviluolassa ja pariisissa
läheisimmillä ihmisillä on outo tapa haluta eräoppaaksi
en ymmärrä

lattialla makaavat työt aiheuttavat paheksuntaa mieleni sopukoissa, vaikea katsoa kun en tahtoisi nähdä ollenkaan. huokailen ja odotan että ne vain päättäisivät kadota, ettei tarvitsisi hienosäätää tai tehdä teoslappuja, koska ei minulla ole nimiä niille. töherrys yksi kaksi kolme seitsemänsataaviisi

ei ne oikeasti edes olleet appelsiineja, pieniä klementiinejä vain. ja lähialepasta. huijasin

19:40

kirkua kirun kirut kirkuu kirumme kirutte kirkuvat
?

wsoy:n äänikirja vuodelta 2009 lukijana
silmät auki nukahtaminen
elämä
kaski
koskenlaskijajuusto
äiti
johnny depp
maria
mikä
mica ikonen
jos saisin valita
karu
en mä jaksa assosioida

toivoo onneton surupusero vm -93, liian ahkera bloggaaja, oon aika ivana b kohta

19:15

vettä ja sokeria
haluan silmäkulmista kun tämä suola kuivattaa
kai. niin käsitin.

ihmisellä on voimaa tuhota raidallisella paidallakin
päätöntä, mutta minulla on julkaisuja:
lindholm ja sakki

nauran aamulle
ehkä vielä.

puhun itsekseni kun ei ole seuraa
seinillä sanotaan olevan korvat, yritin hetken keskustella niille
muttei siitä tullut mitään.
pähkähullua.

en mieluusti puhuisi tästä.
näyttäisi herkkyyttä, olisi kuin hento taimi jonka voi kitkeä pois ja laittaa uudelleen juurtumaan lasivesipurkkiin ja palauttaa takaisin multaan joskus

lattiat ovat laikukkaat
posket ovat laikukkaat
parvekkeen ovenkarmikin on

11:30

halasin kovin pitkään pronssista Saarista
tulee ikävä

7:36

en luopunut unelmastani
en sanonut päivää naapurin vanhalle sedälle
en kiirehdi töihin
en sano kymmenellä kielellä mitään
en ehdi edes miettiä

luovuin ja kuului naks naks
tervehdin ystävällisesti jokaista piilotellutta
kahvi tippui kiire on jo
yritys opiskella ruotsia on kova
ja tuonkin päätöksen toteuttamiseen meni kolme vuotta

11:05

bloggausta töissä, unohtuneita silmäripsiä poskilla
upea yö junamatkaillen, kirskuvia raiteita ja tuulen ikkunahuminaa
vavisutavaa
vaniljasikareita ja punaviiniä johnny depp-ajatukselle, savvy?
onnistuin, muista en tiedä, mutta minä, minä olen päässyt yli
kurinaa
kaunista, niin jumalaisen

19:56

onnellisuudesta.

rakas ystäväni, miten voit?
oletko ollut vielä onneton sen asian takia, joka tapahtui? voi kyllä tiedän se voi tehdä niin paljon kipeää että viuhuu päässä, tarvitsen itsekin aspiriinin jos jatkan sen miettimistä.
muistin tuosta, olin hukkua kyyneliini kun muistin sen tammikuisen päivän jolloin heilutin hyvästit Hänelle. ilman sanoja, ilman hymyä, ilman halausta - kaikki jäi puuttumaan.
siksi kuvittelenkin olevani ainoa ihminen, joka voi luennoida sinulle tästä kaikesta, onnellisuudesta ja onnellisuutemattomuudesta.

nousta pilvien päälle, täyttää unelmansa
joskus voi olla pakko
olla kolmessatoista, epäonnessa
      
hiljaisuutta kai minäkin kaipasin
käpertyä olkapäätäsi vasten ja olla
olematta olemattomuudessa

maailmanyön linnut katoaa asfalttiin
ja jään seisomaan alle
kauniimpana minun on mentävä ensin

unohtuisin kaipuuseesi
jäisin osaksi tuhkapilveä
joka ei ala eikä pysäytä kulkuaan

onnettomuus on hymyä siinä missä onnellisuuskin
kulkevat käsi kädessä, aina ja loppuun asti
lappiin asti
lappuun joka unohtui työpöytäsi kulmaan asti
lamppuun --

onnellisuus olet sinä, rakas ystäväni
ei hän, Hän, tai kukaan muu
se on ylläsi loistava katuvalo, poskellasi kimaltava kyynel, onnettomuuden kaapu johon verhouduit
kaikki
ei ole hetkeä ilman onnellisuutta, täytyy vain käsittää,
muuttaa näkökantaa, muuttaa suuntaa jos suunnitelmanmuutos ei toimikaan
muuttaa sitä kulmaa mistä katsoo itseään peiliin
nimesi on Onni
manni ja onnimannilla orava
ei
vaan
sinä
olet

kaikki. tässä ja nyt

rakkaudella hän, joka ei muistanut nimeään tai äitinsä hiusväriä

19:09

olin vähällä kiljua riemusta
kun unohdin oman nimeni, äitini hiusten värin ja lukuisia muita asioita,
kuten esimerkiksi onko seepralla raidat ja jos niin minkä väriset
ja täriseekö maailma jos tulee maanjäristys
entä kun

odottelen puolta litraa kahvia ja unelmoin
unelmoin vain siitä, että olisi vaaleampaa
joskus unohduin unelmoimaan toteutumattomasta,
siitä miten voisi jättää kaiken tyhjäksi
jättää minuutit kuluttamattomiksi
hullua

ulkona satoi ja unohdin juosta kumisaappaissa ympäri taloa
harkitsin kyllä, vakavastikin,
mutta jokin siinä vain oli, mikä pisti vastaan
sinäkö minäkö vai hänkö vai
samu sirkka

ei ketään kiinnosta
ei minuakaan
kirjoittaa tällaista ajatuksetonta potaskaa
elämänmenemättömyydestä
mutta kuitenkin kaikki menee joskus seinään
miksei siis nytkin
unohda

18:30

kehityskipeää, ajatus repii pään kahtia
kun ei tiedä pitäsikö vai eikö, hankaluus ylittää joskus äärirajamaut
olen olevinani tekotaiteellinen paska, mutta tiedä pahempaakin.
joskus vuonna -86 hän itki

21:49

joskus tuntuu siltä etten saa sanotuksi onko maailmassa enää mitään miksi minulla ei ole vaaleanpunaista kukkamekkoa johon hukkua onpa turhan pitkä lause
katson vesileimasta piirtyvää siluettiani ja suunnittelen, että jonain päivänä minullakin on oma
ex libris