Sulla on oma elämä siellä,
jossa minä olisin vain tiellä
hei hei hei.
Pariisin lakanat kaipasivat toista, minulle aivan liian suuria yksin. Tuhannet ja taas tuhannet parit Seinellä ihailivat välkehtivää tornia ja minun silmäkulmista tippui kyynel toisensa perään, jokeen, muiden pisaroiden joukkoon, ne eivät sentään ole siellä yksin.
Enemmän ikävä kuin koskaan, kaipaan sinua kuin kuu tähtiään, taivas revontuliaan pilvettömässä yössä. Edelleen rakas suloinen unohdukseni, ohimenemätön hiipumattomuuteni, kaikkeni haluamiseni aina uusi tunneskaalani pettämätön valheeni.
Puolikuun suteni, jonka silmät loistavat kun suljen omani, sydän pamppailee rinnassasi, silloin kun pysäytin omani. Sinä, jonka toinen kolmas nimi on hellyyttävyys ja joka tanssit maailman ympäri vain koska se saattaa tuntua uskomattoman hauskalta.
Minä johdan vallankumousta olen Jeanne D'Arc vuoksesi. Vielä joskus ehkä sinä näet.
Loppujenlopuksi.
Olen yksin yksinäinen. Kurjuuden kuningatar.
tiistai 16. lokakuuta 2012
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
22:46
pankkiryöstäjän rakkaus
lento A301 laskeutuu portille 51F enkä saa otettani irroitettua sinusta. hiuksesi tukehduttavat jokaisen aistini solukon vaniljanpehmeydellään samalla kun aineeton loisteputkivalo kuultaa lävitsemme tehden minut yhtä kirkkaaksi kuin vuosia sitten, vaahteranlehtisateessa, muistathan.
muistathan rakas kietoutuneena, kun hetkessä oli kaikki ja nauru tunkeutui sielustasi sydämeeni jääden kaikumaan sisälleni niin että kuulen sen yhä yhtä heleänä. kuulen naurulokit ja lehtien havinan, autojen jarrut kun ne hiljensivät kohdallamme ihaillakseen, se oli täydellisyys.
me olimme keskellä alefia, suunnattoman sateenkaaren kummissakin päissä yhtä aikaa, olematta olemattomuudessa, maan kaikki rakkaus kietoutuneena kahteen, me olimme.
sinä juokset ettet jää jälkeen, muut eivät odota vaikka minä pysyisin täällä tuhansia vuosia, kuuntelisin hiljaisuutta yksinäisyydessäni
mä lentäisin sun takia kuuhun ja takaisin,
kiertäisin auringon ja rusetteihin sitoisin,
jotta maailmalle näyttäisin
että sinulle ainiaan kuuluisin
moottorin jylinä paiskautuu kasvojani vasten, minä odotan, huudan tuuleen. mutta sanat jäävät huulilleni, kaikki liikkuu taaksepäin, kelattuna. hetket syntymästä tähän kuolemaan eivät saa kaipausta loppumaan, minä olen yhä, minä olen yhä sinun, ompelin sydämeni kiinni omaasi hetkeä ennen kuin. omani pysähtyi ettei kehosi ylikuormittuisi, etten olisi niin raskas taakka, ettet erehtyisi luulemaan rytmihäiriöksi.
lento A301 laskeutuu portille 51F enkä saa otettani irroitettua sinusta. hiuksesi tukehduttavat jokaisen aistini solukon vaniljanpehmeydellään samalla kun aineeton loisteputkivalo kuultaa lävitsemme tehden minut yhtä kirkkaaksi kuin vuosia sitten, vaahteranlehtisateessa, muistathan.
muistathan rakas kietoutuneena, kun hetkessä oli kaikki ja nauru tunkeutui sielustasi sydämeeni jääden kaikumaan sisälleni niin että kuulen sen yhä yhtä heleänä. kuulen naurulokit ja lehtien havinan, autojen jarrut kun ne hiljensivät kohdallamme ihaillakseen, se oli täydellisyys.
me olimme keskellä alefia, suunnattoman sateenkaaren kummissakin päissä yhtä aikaa, olematta olemattomuudessa, maan kaikki rakkaus kietoutuneena kahteen, me olimme.
sinä juokset ettet jää jälkeen, muut eivät odota vaikka minä pysyisin täällä tuhansia vuosia, kuuntelisin hiljaisuutta yksinäisyydessäni
mä lentäisin sun takia kuuhun ja takaisin,
kiertäisin auringon ja rusetteihin sitoisin,
jotta maailmalle näyttäisin
että sinulle ainiaan kuuluisin
moottorin jylinä paiskautuu kasvojani vasten, minä odotan, huudan tuuleen. mutta sanat jäävät huulilleni, kaikki liikkuu taaksepäin, kelattuna. hetket syntymästä tähän kuolemaan eivät saa kaipausta loppumaan, minä olen yhä, minä olen yhä sinun, ompelin sydämeni kiinni omaasi hetkeä ennen kuin. omani pysähtyi ettei kehosi ylikuormittuisi, etten olisi niin raskas taakka, ettet erehtyisi luulemaan rytmihäiriöksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)