22:15

Kultaisena hohtava täysikuu aiheutti sellaisen hymyn, joka ei ole vieraillut kasvoillani iäisyyksiin. Katsoin pilvettömälle preussinväriselle taivaalle ja halusin syleillä koko maailmaa, kaikki taivasenergia putosi minuun hetkessä ja mieleni valtasi outo voima, turvatunne siitä, että minähän selviän.
Elämistunne on minussa yhä, rikon vielä kuoreni ja astun ehjänä ulkomaailmaan, kokonaisena, kauniina ja näytän että olen täynnä rakkautta. Vielä minä näytän kaikille, vielä minä näytän.
Olen Smeagol joka on juuri huutanut Klonkun pois. Makaan heikolla jäällä, en voi liikkua, muuten vajoan taas - mutta voin nousta ilmaan, yhä korkeammalle, pilvien ylle, jossa ei ikinä sada eikä ukkonen sinne ylety.
Älä sammu aurinko!

12:30

Lataan itseni elinvoimaa täyteen toisten tarinoista, pehmeästä materiasta, uusista ja kiehtovista. Joku viisas sanoi joskus kesyttämisen olevan siteiden solmimista. Haluan hänen kesyttävän minut, niin me tarvitsisimme toisiamme. Hänestä tulisi minulle ainoa maailmassa. Ja minusta hänelle. Hän on minä ja minä hän - haluan kesyttää itseni, pääni äänen joka huutaa vastaan pahalla, syöksee tulen polttamaan kauneuteni ja vääristää maailmani harmaaksi. Minä kesytän sinut, masennussusi.

Ystäväni sanoi minulle, "You'll meet her, she's very pretty, even though sometimes she's sad for days at a time. You'll see, when she smiles, you'll love her. " Miulle joskus sanottiin, että tuo lainaus kuvaa minua. Miusta se kuvaa sinua. En voinut lakata hymyilemästä. Ystävät ovat vuorenhuippuja, antavat vapauden hengittää.

19:19

Tänään on Agynessin syntymäpäivä ja minä pursun vaatteistani yli.
Tänään on paniikkipäivä ja tunne etten minä selviä.
Tänään on sellainen olo, että räpiköiminen on turhaa, vajoan joskus kuitenkin.
Tänään ystävät on kuunnelleet ja välittäneet, minä käpertynyt vain kuoreeni sillä minä en ole enää minä.
Minä olen lipsunut ja kaatunut ja hajonnut ja vajonnut ja surkea saamaton onneton mahdoton valittaja paska enmitään olematon palasina. Vähintään.
Tänään olisi hyvä päivä jättää kaikki taakseen ja aloittaa elämä alusta.

21:53

Kun maailma suli silmieni edessä, näin vain hänen levottoman katseensa tavoittamattomissa, pilvien päällä, toisaalla ja poissa.
Hän ei nähnyt minua, hänen maailmansa oli jo eri. Minulla oli vain sulaa jäätä, yhtä avantoa kaikki, kylmempää kuin jäätymispisteessä.

Otan ensimmäisen vaaleanpunaisen tabletin, ja toivon lumeen vaikuttavan heti.
Minä tahdon onnen, tahdon edes tunteet, värit, tuulen. Ääneni.
Tahdon olla maailmanpyöräni huipulla en vain jossain, en edes tiedä missä, pimeässä luovuuden täyttämässä kaapissa, kiitos kun tulit seurakseni, palo taiteeseen.

Minun on hypättävä lätäkön yli vaikka veden roiske on lapsenomaisen naurattavaa.
Vaellettava metsän halki eikä eksyttävä nyt joka saatanan pikkupolulle.
Laulettava ilman kähinää tai vibratoa, huudettava suoraan ilman sanoja eikä kuiskaten tai takertuen sanamöykkyihin.

Päästin hänet minusta, mutta tämä koko kehon kattava reikä pitää saada umpeen muullakin kuin susilla ja viimalla. Eikä enää vikatikkejä tai haparia kiireompeleita. Nopeasti kokoon ettei kukaan ehdi nähdä.
Ei.
Koko maailma saa nähdä itkuni jos kyyneleet ovat vierimistuulella, kaikki saavat kuunnella kun laulan pimeillä kujilla, bussimatkalaiset saavat katsella sieluni taulua, kun se täyttyy väreistä, joiden kirkkaudesta sokeutuisin jos ne heti löytäisin.

17:58

Okraa poskilla ja kamomillantuoksua huivissa - kurkussa polttaa Dave Lindholm ja paratiisin kadut oi minä ja ei minä.

Sanomattakin selvää että ajatukseni valvottavat minua öisin, että tädin tilaama "abstrakti sininen taulu" tuo mieleeni laululinnun, lankakerän, alpakan, meren sylin, sateenvarjon jonka ruusut peittävät, viisi veistä haavaan kierrettynä ja mustimmat syvyyteni.
Kun kaikki on liikaa, sanoi hän, muutti Lappiin, ryhtyi onnelliseksi ja hymyilee yhä tyttärelleen, mutta minussa ei ole.

Pää täytyy tyhjentää, hyvä pää, iso taulu, paljon mustetta - elän unelmassa, tämä on kuplaa, en puhkaise, nousen ilmaan koska kevenen, haluan kesän takaisin - silloin olen turvassa itseltäni.

17:32

Kun joku saa ja joku ei, tilaisuuden näyttää.
Olen poissa sinusta,
kun leijun kuolleena
Nämä vuodet puuduttaa, tanssien nuoralla.

Minä kerroin, että olisi hyvin nyt, kiemurtelin ulos jotten haavoittuisi - minä varon jokaista asiaa, liikkumatontakin, en pysy kaatumatta pystyssä enkä muista miltä tuntuu aito hymy.

Rastapäisellä pojalla oli silmissään jotain, johon takertua
En ymmärtänyt, kuinka vauhdista hyppääminen tuo nautintoa
Lopulta perillä tuntui vain tyhjä hengitys sulkeutuneessa sielussa

Valheet kutoivat minut terveeksi.

23:03

Pyyhin mielestäni menneet kaksi vuotta ja aloitan sieltä, missä aita on matalin ja meri kimalteinen, kultaturkoosi, ilman katkeraa suolaa.
Havainnotta odotan uutta junaa, poltan perässäni edelliset kaupungit ja muistot, läydän itsestäni avaimen.

Salaan kaikilta sen, mitä tulen olemaan, piilotan lähimmiltä jopa haaveet, menneisyys on tehnyt minut ja en kadu, en muista, en tunne.
Olen Nyt.

Mahdottomuuden mahdolliseksi muuttaminen voi tapahtua. Se on jo alkanut.