06:21

06:17. En saa unta, tai saisin ehkä jos viitsisin. Ajattelu on ollut mukavempaa. Vempaa.

Katselen vuokra-asuntoja, toisia asuntoja, torstaina katsoin asunnottomien asuntoja. Koti pitäisi löytää, pesä, suojapaikka, turva kämppä hima kotikoti katto-pään-päällä murju möksä.

Katselen elokuvia. Robert Downey junioria ja Hugh Grantia. Deppiä. Miehiä. Tänään mulle huomautettiin että olen naimaiässä, ja eikö ole löytynyt mukavaa vastakkaisen sukupuolen edustajaa. Eipä ole löytynyt, sellaisia on vain elokuvissa ja se on minulle ihan tarpeeksi. En tarvitse miestä mihinkään. Tässä kappaleessa ei mainita naisia sitten.

Katselen sinua jo kaukaa, uurtees painan mieleeni

Katselen suoraan eteenpäin, ja kerrankin minusta tuntuu että koska sydän sanoo niin, niin minä teen niin. Ja järkikään ei kummemmin pistele vastaan.

Katselen väsynein silmin näyttöä, haaveilen päivän ensimmäisestä kahvikupista ja banaanismoothiesta. Pitäisi kai nukkua. Mutta lepään jo, nyt se riittää. Laiskuudessani kirjoitin tämän jo päiväkirjaanikin - ei muka väsytä. Unettomat yöt on joskus ihan suotavia.

11:19

Tupakka on kuulunut mun kesään siitä asti kun ensimmäiset kitkerät savut kiskaisin naamaani. En osaa katua sitä, en osaa harmitella tuhlattuja rahoja ja noettuja keuhkoja. Haen kesiltäni aina jotain boheemia, hippiä ja rokkia. Nautintoa ja unohduksia, päämäärätöntä vapaudennaurua ja seikkailujen himoa. Yksin olen kaksin tupakkani kanssa. Vähemmän hermostunut, enemmän -- jotain.

Muuten en juuri polta. Satunnaisesti, muka lievitän tuskaani. Kesäisin mieleni haluaa Tushkaan. Kesäminä haluaa näyttää. Tumpata talviminän ranteeseen. Puhaltaa kahdeksan minuuttia elinajasta naurun säestämänä yötaivaalle.

En tiedä miksi. Ehken koskaan löydä perusteluakaan. Niin vaan tapahtuu, enkä minä estele.

23:43

Kaihostani.
Mietin liikaa tulevia pysyäkseni tässä nyt - kai se on normaalia, kaupunginvaihdos ehkä suuri sellainen tuloillaan, kokonainen uusi suunta ja eheä tunne, ei en minä tiedä nyt mitään, pikkuveljeni on 16 neljän vuoden päästä jos minä asun kaukana täältä ja en näe häntä juurikaan ja mikä on elämässä tärkeintä niin en kyllä tiedä voisin painua pehkuihin kun nyt ajatuksissa on pelkkää loputonta kiitorataa

Ja minä. Havaitsen että tämä kynnys on korkeampi kuin osasin ikinä odottaa. Ja sieltä ei ole hyppyä takaisin alas ja pehmeään turvalliseen kotiin. Minun on astuttava suureen maailmaan, yksin.

Niin kai jokaisen. Joskus. Mutta silti.

Dekkareita ei voi lukea montaa peräkkäin, samoin ei beatrunojakaan. Koko ajan tarvitsee vaihtelua ja minusta tulee yhä nirsompi. Äh.

18:59

Ystävillä menee heikosti - minä istun juomassa rommia television edessä (Johnny Deppin edessä, oi onnea rakkaani 50v).
Tyttö ei ottanut yhteyttä eikä lähtenyt siis kahville.
Toinen, Hänen kopionsa, jäi kauas, haluan hänet tänne, haluan jonkun, vaikka ajatus parisuhteesta kammottaa, nostaa kurkkua pitkin vatsahappoja ja heikottaa aamuisin.
Minä olen huono.
Taidan ottaa koiran, suuren ja turvallisen, lenkittää sitä ja katsoa sen kanssa kaikki johnnyleffat putkeen.

19:50

Uusia pokkareita, maaleja, kehuja ja sympatiaa. Kahvia ja ystävyyttä, sadepisaroita iholla, onnellisuus, aitous. Sonja O. kävi täällä ja suurensuuri kaipuu itärajalle, metsään jossa näkyy karhunjälkiä. Ruotsiksi.

Miten uskalsin olla niin minä, täysin minä, vaikka mahasta näkyi puolet ja huulissa oli pinkkiä maalia. En ymmärrä sitä, miten elämä tuntuu yhdeltä seikkailulta ihan koko ajan.

15:00

Rakastan häntä.
Niin paljon että sydän puhkeaa pian ja päästää sisästään tuhannet pääskyt ja perhoset ilmaan, ne lentävät ympäröimään hänet, nostavat ilmaan mustista hiuksista, lennättävät tänne luokseni ja minä olen leiponut vaaleanpunaisia macaroneja, minä otan hänet vastaan kauneimpana asiana maan päällä. Laitan Tulilinnun soimaan ja tanssimme tähtien alla nuotion loimussa, minä en käsitä, hän ei ymmärrä, minä
rakastan
oikeasti

12:14

Mietin ennen enemmän tulevaa, ja se hankaloitti tätä hetkeä. Miksi minä haluiaisin tulla, mitä haluaisin olla, millainen olisi..?
Pitää ajatella: miksi olen, millainen olen, mitä olen. Juuri nyt. Siinä on ongelma, siinä tulee mietittyä mennyttä, josta oikeasti pitäisi päästää irti, olla erossa siitä. Pää on muutenkin rajallinen tila, sen ulkopuolelle täytyy siirtää ajatukset ja tapahtumat, näkymät jotka eivät ole tässä ja nyt. Hengittää joka sekuntia. Joka sekunti. Ei tulevaa, ei kaivata haikeita, leutoja menneiden vuosien tuulia.

Tunnen paljon enemmän. Näen paljon enemmän ja paremmin. Yksityiskohtia, värejä. En vain hahmotelmia suurista kokonaisuuksista, enkä elämänpolun toiseen päähän. Näen tämän kohdan tässä, jalkani näiden havujen ja mullan päällä, juoksemassa ei-enää-pakoon vaan tunteakseni vapauden.

07:39

Haluun sut, kesä
Haluun nauraa keskuyön auringossa
Haluun tarttua tuntemattomaan laivankannella
Haluun huutaa lokkien kanssa kilpaa
Haluun kuunnella akustista kitaraa
Sun soittamana
Niin että maailma muuttuu joka soinnulla paremmaksi paikaksi elää

14:29

"Minun tyyppiäni on mies, joka on luova.
Luova mies, jolla on palavat silmät ja kaunis
suu." - Vanessa Paradis (ja minä)

Tosin poikkeuksena, minun tyyppiäni on myös tuollainen nainen. Tiedän kohdanneeni palavasilmäisen, luovan ja kaunissuisen naisen, tiedän olevani hullaantunut ja korviani myöten ihastunut, tunnen tunteeni, tunnen lämmön. Surullista on, että voin vain haaveilla, mutta olen onnellinen pelkästä unelmasta, voi typerä kikattava mieleni. Kunpa nainen vain jättäisi minut huomiotta, olisi puhumatta ja katsomatta, normaalia enemmän, tavallista kauemmin.

01:08

Pitkään aikaan ei sanoja, ei ajatuksia.
Mielivuoristorata on yhä hurjempi, korkeampi ja kiihtyvässä liikkeessä. Nyt olen korkealla, pilvien yläpuolella, varpusten kanssa, näen kotisaaren ja siellä miehen, jonka hymy leviää poskipäille, säihkyy silmissä. Miehen, jolla on yhtä monta minää kuin minulla, miehen joka on, kun tarvitsen.
Unelmia unelmoidessa unelmaailmassa. Niille minä elin, niitä minä aion elää, kesä ole pian!

23:25

Haluan kuun, juhannuksen, palavan huudon rakkaudesta, kaurakeksipaketin ilman omantunnontuskia, viileän kesäyön ja häkellyttävän määrän perhosia vatsaan.

En jaksaisi enää tätä tyhjää tilaa sisälläni, kukaan, mikään kun sitä ei voi täyttää. Näkyykö se jokaiselle linja-autossa, suojaanko sitä turhaan vastaantulijoilta, huomaako vastapäinen että sielussani on mustaa enemmän kuin valkoisessa.

Haluan löytää itsestäni itseni uudestaan.
Yritän juosta eteenpäin, mutta jalkojani pistää, hengitys takkuaa ja rahisee hiekkapaperina. Taaksepäin on peruutettava, jotta saan avattua solmut, jotka kahlitsevat minut metalliin, joka on yötä pimeämpi, avaruutta suurempi, sinua vahvempi.

16:18

Vihaan sanaa elämäntaparemontti.
Etsin vain mukavia tapoja
pysyä laihana, pienenä, sirona, kauniina, olla ikuisesti säkenöivä
Hajoava, pirstaleina
Kun ruoka on kalorien summa ja kuntoilu kalorien kulutus
Minussa tuntuu kuin joku pyrkisi ulos
Muttei pääse koska rintakehäni on näkyvä kehikko, eikä kukaan halua jäädä paikkaan, joka on vankila ilman tilaa.
Sieluni haluaa ulos, sydämeni tukehtuu ahtauteen
Ja minä kuvittelen, että linnunkeuhkoiselle voisi kasvaa siivetkin.

21:20

Tuntuu kuin kuu vilkuttaisi, vilkkuisi, jotakin.
Kirkkoja ja kapakoita, yksinäisyyttä ja rauhaisia tiloja.
Läikähdyksiä tunteista ja keväästä, valo.
Mustempi mieli väistyy, ystävän hersyvä nauru, toisen suloinen hiljaisuus.
Minussa on yhtäkkiä voimaa ja uskoa. Helmeilevää, kuplivaa.
Moottorieteitä, satoja kilometrejä, etsin kodintuntua tummien lasien takaa.

23:21

Päivät vain
menee toinen
toisensa jälkeen
käsi kädessä, samanlaisina

10:55

Nobody loves no one

Tuntuu ikävä jotain kohtaan, jota ei ehkä koskaan ole ollut olemassakaan. Tuntuu surua jonkun puolesta, tuntuu kipua jonkun kivusta, helvetin empatiasympatia.

Voitan joka päivä jonkun kävelemällä hänen ylitseen.
Sekoitan katujen nimet ja löydän itseni muualta, toisaalta, toisen luota, vieraan käsiltä. Tutuntuntuisilta.

Kuolemattomat merirosvot sanoivat ettei mikään tunnu miltään, viini ei humalluta, ruoka maistuu tuhkalta, koko maailman nautittava seura ei saa himoa loppumaan. Olen siis kuolematon merirosvo.

13:21

Joskus ei tarvitse sanoja tietääkseen jonkun ymmärtävän täysin. Toinen voi puhua vastapäätä puhelimessa hankalia sanoja ja olla tuntematon. Olen mykistynyt, myöhässä ja mullinmallin.

22:15

Kultaisena hohtava täysikuu aiheutti sellaisen hymyn, joka ei ole vieraillut kasvoillani iäisyyksiin. Katsoin pilvettömälle preussinväriselle taivaalle ja halusin syleillä koko maailmaa, kaikki taivasenergia putosi minuun hetkessä ja mieleni valtasi outo voima, turvatunne siitä, että minähän selviän.
Elämistunne on minussa yhä, rikon vielä kuoreni ja astun ehjänä ulkomaailmaan, kokonaisena, kauniina ja näytän että olen täynnä rakkautta. Vielä minä näytän kaikille, vielä minä näytän.
Olen Smeagol joka on juuri huutanut Klonkun pois. Makaan heikolla jäällä, en voi liikkua, muuten vajoan taas - mutta voin nousta ilmaan, yhä korkeammalle, pilvien ylle, jossa ei ikinä sada eikä ukkonen sinne ylety.
Älä sammu aurinko!

12:30

Lataan itseni elinvoimaa täyteen toisten tarinoista, pehmeästä materiasta, uusista ja kiehtovista. Joku viisas sanoi joskus kesyttämisen olevan siteiden solmimista. Haluan hänen kesyttävän minut, niin me tarvitsisimme toisiamme. Hänestä tulisi minulle ainoa maailmassa. Ja minusta hänelle. Hän on minä ja minä hän - haluan kesyttää itseni, pääni äänen joka huutaa vastaan pahalla, syöksee tulen polttamaan kauneuteni ja vääristää maailmani harmaaksi. Minä kesytän sinut, masennussusi.

Ystäväni sanoi minulle, "You'll meet her, she's very pretty, even though sometimes she's sad for days at a time. You'll see, when she smiles, you'll love her. " Miulle joskus sanottiin, että tuo lainaus kuvaa minua. Miusta se kuvaa sinua. En voinut lakata hymyilemästä. Ystävät ovat vuorenhuippuja, antavat vapauden hengittää.

19:19

Tänään on Agynessin syntymäpäivä ja minä pursun vaatteistani yli.
Tänään on paniikkipäivä ja tunne etten minä selviä.
Tänään on sellainen olo, että räpiköiminen on turhaa, vajoan joskus kuitenkin.
Tänään ystävät on kuunnelleet ja välittäneet, minä käpertynyt vain kuoreeni sillä minä en ole enää minä.
Minä olen lipsunut ja kaatunut ja hajonnut ja vajonnut ja surkea saamaton onneton mahdoton valittaja paska enmitään olematon palasina. Vähintään.
Tänään olisi hyvä päivä jättää kaikki taakseen ja aloittaa elämä alusta.

21:53

Kun maailma suli silmieni edessä, näin vain hänen levottoman katseensa tavoittamattomissa, pilvien päällä, toisaalla ja poissa.
Hän ei nähnyt minua, hänen maailmansa oli jo eri. Minulla oli vain sulaa jäätä, yhtä avantoa kaikki, kylmempää kuin jäätymispisteessä.

Otan ensimmäisen vaaleanpunaisen tabletin, ja toivon lumeen vaikuttavan heti.
Minä tahdon onnen, tahdon edes tunteet, värit, tuulen. Ääneni.
Tahdon olla maailmanpyöräni huipulla en vain jossain, en edes tiedä missä, pimeässä luovuuden täyttämässä kaapissa, kiitos kun tulit seurakseni, palo taiteeseen.

Minun on hypättävä lätäkön yli vaikka veden roiske on lapsenomaisen naurattavaa.
Vaellettava metsän halki eikä eksyttävä nyt joka saatanan pikkupolulle.
Laulettava ilman kähinää tai vibratoa, huudettava suoraan ilman sanoja eikä kuiskaten tai takertuen sanamöykkyihin.

Päästin hänet minusta, mutta tämä koko kehon kattava reikä pitää saada umpeen muullakin kuin susilla ja viimalla. Eikä enää vikatikkejä tai haparia kiireompeleita. Nopeasti kokoon ettei kukaan ehdi nähdä.
Ei.
Koko maailma saa nähdä itkuni jos kyyneleet ovat vierimistuulella, kaikki saavat kuunnella kun laulan pimeillä kujilla, bussimatkalaiset saavat katsella sieluni taulua, kun se täyttyy väreistä, joiden kirkkaudesta sokeutuisin jos ne heti löytäisin.

17:58

Okraa poskilla ja kamomillantuoksua huivissa - kurkussa polttaa Dave Lindholm ja paratiisin kadut oi minä ja ei minä.

Sanomattakin selvää että ajatukseni valvottavat minua öisin, että tädin tilaama "abstrakti sininen taulu" tuo mieleeni laululinnun, lankakerän, alpakan, meren sylin, sateenvarjon jonka ruusut peittävät, viisi veistä haavaan kierrettynä ja mustimmat syvyyteni.
Kun kaikki on liikaa, sanoi hän, muutti Lappiin, ryhtyi onnelliseksi ja hymyilee yhä tyttärelleen, mutta minussa ei ole.

Pää täytyy tyhjentää, hyvä pää, iso taulu, paljon mustetta - elän unelmassa, tämä on kuplaa, en puhkaise, nousen ilmaan koska kevenen, haluan kesän takaisin - silloin olen turvassa itseltäni.

17:32

Kun joku saa ja joku ei, tilaisuuden näyttää.
Olen poissa sinusta,
kun leijun kuolleena
Nämä vuodet puuduttaa, tanssien nuoralla.

Minä kerroin, että olisi hyvin nyt, kiemurtelin ulos jotten haavoittuisi - minä varon jokaista asiaa, liikkumatontakin, en pysy kaatumatta pystyssä enkä muista miltä tuntuu aito hymy.

Rastapäisellä pojalla oli silmissään jotain, johon takertua
En ymmärtänyt, kuinka vauhdista hyppääminen tuo nautintoa
Lopulta perillä tuntui vain tyhjä hengitys sulkeutuneessa sielussa

Valheet kutoivat minut terveeksi.

23:03

Pyyhin mielestäni menneet kaksi vuotta ja aloitan sieltä, missä aita on matalin ja meri kimalteinen, kultaturkoosi, ilman katkeraa suolaa.
Havainnotta odotan uutta junaa, poltan perässäni edelliset kaupungit ja muistot, läydän itsestäni avaimen.

Salaan kaikilta sen, mitä tulen olemaan, piilotan lähimmiltä jopa haaveet, menneisyys on tehnyt minut ja en kadu, en muista, en tunne.
Olen Nyt.

Mahdottomuuden mahdolliseksi muuttaminen voi tapahtua. Se on jo alkanut.

01:47

Tekee mieli katsoa Paavo Pesusientä.

16:11

Ne kaikki vaan vihaa ja halveksuu, haukkuu niin että kuulen tänne hiljaisuuteeni, jossa.sataa kaatamalla lunta ja sydän jäätyy, ne kaikki vaan sanoo pahoin.

Hiljentyä niin etten kuule mitään itsekään. Upota.

21:49

Yhtäkkiä en enää muistanut kummalla puolella tietä kuuluu kävellä, kuuluuko sydämessä pieni poks kun sieltä lähtee joku, miltä tee maistuu ilman maitoa, ja onko ihmisiä joilla ei ole takaraivoa ollenkaan selkärankaa.

13:31

Onnellisuus on myöhäinen aamu yksin omassa rauhassa, kera ranskalaisen itsetehdyn aamiaisen, Frank Sinatran ja sellaisen kirjan, johon uppoutuu muttei uppoa sanojen sekaisuuteen.

0:44

Kerouacin tilalle tuli Nesbø, Doors vaihtui Paradisiin.
Farkkukoko pienempään ja opiskelu työttömyyteen, tulevaisuus nykyhetkeen.
Sanat jäivät kuuntelun taa ja aamu katosi yöksi, mustasta teestä tuli vihreää ja suurpiirteydestä tarkkaa.
Valkoviinistä punaviiniä ja onnellisuudesta tuli muisto sieltä, jonne jäi pysähdys.

12:26

Aamu - minä: sata - nolla.
Pyyhittyä tekstiä, lakaistuja sanoja, päivä ei toimi, pää ei toimi.
Yöllä heräsin eloon ja lensin ajatusteni yllä, nähden merenpohjia, sukkahousuheviä ja David Hasselhofin.

13:14

Liian pitkäksi venyvät aamut niin että päässä kierii tyhjyys vielä keskipäivän jälkeen.
Hapertuvia muistoja, puhkikulutettuja haavoja, sumentuvia silmiä - ja minä olen yhä.
"Näytät itsevarmemmalta" (mielessäni lisään vielä rohkeamman ja päättäväisemmän, vaikka epäröinti puree niskaa)
"Et enää runotytöltä ja sellaiselta herkältä viulistilta"
Hetkinen. Enhän minä -- olenko minä todella -- muuttunut?
Tuoksuu tuulessa, olen unessa, olen jumittamatta - tervetuloa uusi vuosi ja todella uudet kujeet!