Tupakka on kuulunut mun kesään siitä asti kun ensimmäiset kitkerät savut kiskaisin naamaani. En osaa katua sitä, en osaa harmitella tuhlattuja rahoja ja noettuja keuhkoja. Haen kesiltäni aina jotain boheemia, hippiä ja rokkia. Nautintoa ja unohduksia, päämäärätöntä vapaudennaurua ja seikkailujen himoa. Yksin olen kaksin tupakkani kanssa. Vähemmän hermostunut, enemmän -- jotain.
Muuten en juuri polta. Satunnaisesti, muka lievitän tuskaani. Kesäisin mieleni haluaa Tushkaan. Kesäminä haluaa näyttää. Tumpata talviminän ranteeseen. Puhaltaa kahdeksan minuuttia elinajasta naurun säestämänä yötaivaalle.
En tiedä miksi. Ehken koskaan löydä perusteluakaan. Niin vaan tapahtuu, enkä minä estele.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti